keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kaislikossa kuhisee

Monta tekstiä olen saannut luonnosteltua. Mikään niistä vaan ei tunnu tulevan valmiiksi. Päässä kuhisee miljoona ja yksi ajatusta samaan aikaan, kaikki sulassa sovussa sekamelskana.
Hautajaisten kulusta olen kirjoittanut, samoin viimeisestä neuvolakäynnistä sekä synnytyskertomuksesta. Ne eivät vaan koskaan taida tulla tarpeeksi valmiiksi julkaisua varten, toisaalta, miksi pitäisikään.
Viisaat vertaiset ovat olleet oikeassa tähän asti. Ne viimiset kerran ihan kaikkea ovat niitä jotka tuntuvat niin pahalle mutta kuitenkin vievät eteenpäin. Nyt on myös jälkitarkastus sekä patologin lausunnot käsitelty sairaalassa. Samoin synnärin tapahtumat. Olo on toisaalta helpottunut.
Ehkä tästä eteenpäin myös luonnoksina makaavat tekstit valmistuvatkin joskus.
Ikävä ja suru on tässä päällimmäisenä tunteena, kaikki ne haaveet jotka eivät nyt toteudukaan. Ehkä vielä joskus meille suodaan elävä lapsi....